
Suklaa-cookiet
12 kpl
125 g margariinia
3/4 dl sokeria
3/4 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
200 g maitosuklaata
100 g maitosuklaata sulatettuna

Pikkuleivät:
Vaahdota margariini ja sokerit. Lisää kananmunat yksitellen välillä vatkaten. Sekoita leivinjauhot vehnäjauhojen sekaan ja lisää jauhoseos vaahtoon. Pilko suklaa veitsellä pienemmiksi palasiksi ja lisää palat taikinaan. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi.
Nostele taikinaa lusikan avulla uunipellille leivinpaperille 6 kpl / pelti. Jätä pikkuleipien ympärille hieman leviämistilaa. Paista 175 °C:ssa uunin keskiosassa 15-20 min. Jäähdytä.

Suklaakuorrute:
Laita kattilan pohjalle vettä ja kuumenna vesi kiehuvaksi. Veden kiehuttua sammuta levy. Nosta kattilan päälle sen reunoja suurempi kulho niin, ettei sen pohja kosketa vettä. Paloittele suklaa kulhoon ja anna sen sulaa. Sekoita välillä, kunnes suklaa on kokonaan sulanut. (Varo, ettei suklaan sekaan joudu vettä tai vesihöyryä, sillä suklaa sakeutuu silloin kokkareiseksi.)
Voitele toisen pellin pikkuleivät suklaalla niin, että niiden pinnasta puolet peittyy suklaalla. Anna jäähtyä.

Näistähän tuli herkullisen näköisiä! Suklaaunelmia. :P
VastaaPoistaSuklaisia ne kyllä olivat, jos ei muuta. :D
VastaaPoista