tiistai 18. toukokuuta 2010

C'est une baguette!

Tällä kertaa leivoin patonkia kesän ensimmäisiin grillijuhliin. Tätäkin kokeilin ensimmäistä kertaa, sillä en ole kovin paljoa elämässäni perusleipää leiponut. Ohjeen otin tutusta ja turvallisesta taannoisesta kotitaloudenkirjastani Hyvää Pataa - kotitalouden taitokirja (Immonen, Liimatainen, Palojoki, WSOY 1999). Ohje oli yksinkertaisena tarkoitettu useammalle patongille, mutta itse sain väännettyä tuplataikinasta vain kaksi patonkia. Patongit maistuivat loistavasti salaatin kera grillausten kylkiäisenä.


Patongit
2 kpl

4 dl vettä
2 pss kuivahiivaa / 50 g tuorehiivaa
2 tl sokeria
1½ tl suolaa
6 dl vehnäjauhoja
4 dl hiivaleipäjauhoja
4-6 rkl öljyä


Lämmitä vesi ja lisää pieneen jauhomäärään sekoitettu kuivahiiva. Lisää sokeri, suola ja vehnäjauhot. Alusta mukaan suurin osa hiivaleipäjauhoista ja lisää öljy. Lisää loput hiivaleipäjahot ja alusta taikina kunnolla, kunnes taikina irtoaa hyvin astiasta ja siitä muodostuu pehmeä kiinteä pallo. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi.

Vaivaa taikina hyvin ja jaa se kahteen osaan. Kaaviloi osat 40 cm pituisiksi soikion muotoisiksi levyiksi. Kääri levyt rullalle ja pane patongit pellille kohoamaan.

Vedä hyvin kohonneisiin patonkeihin vinoja viiltoja terävällä veitsellä.

Paista 225 °C:ssa noin 15 minuuttia. Jos haluat rapeakuorisia patonkeja, kastele patonkien pinta pari kolme kertaa paistamisen aikana sutimalla niitä vedellä. Anna patonkien jäähtyä pellillä ilman liinaa.

3 kommenttia:

  1. Patongit oli tosi huippuja! Taidan viedä ohjeen mukanani.

    VastaaPoista
  2. Kokeilin reseptiä tänään. Käytän virallisia mittoja. Mielestäni öljyn määrää voisi tiputtaa ja toisaalta suolaa hiukan lisätä. Lisäksi aion nostattaa patonkeja pellillä perusnostatuksen lisäksi. Öljyn vähennys ja lisänostatus tähtäävät ilmavampaan lopputulokseen. Ehkä myös vaihdan meidän uuniin sopivamman paistolämpötilan ja -ajan.

    VastaaPoista
  3. Reseptejä on aina hyvä muokata omien tarpeiden mukaan. Toivottavasti tuli hyviä patonkeja sielläkin! :)

    VastaaPoista