perjantai 11. kesäkuuta 2010

Värikkäät pullat

Pullan ystävänä leivoin jälleen pullaa, nyt vuorostaan hillopullia. Nämä pullat olivat myöskin formaattina ensimmäinen kokeiluni. Hilloina käytin paistonkestäviä mansikka- ja mustikkamarmeladeja, mutta hillona voi toki käyttää mitä tahansa haluamaansa makua tai ihan oikeita marjojakin. Hillopullat ovat makoisa vaihtoehto pullaleipomuksista ja ne tuovat kivasti väriä tarjoilupöytään erivärisine hilloineen.


Hillopullat
8 kpl

1x pullataikina:
2½ dl maitoa
25 g tuorehiivaa / 1 pss kuivahiivaa
1 kananmuna
3/4 tl suolaa
3/4 dl sokeria
2 tl kardemummaa
7 dl vehnäjauhoja
½ dl öljyä

Pinnalle:
1 kananmuna voiteluun
yhteensä n. 200 g paistonkestävää mansikka- ja mustikkahilloa
raesokeria


Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liota joukkoon tuorehiiva (tai lämmitä maito ja lisää pieneen jauhomäärään sekoitettu kuivahiiva). Lisää munat, suola, sokeri ja kardemumma. Lisää vehnäjauhot alustaen ja lisää öljy alustuksen loppuvaiheessa. Anna taikinan kohota 30 min.


Jaa taikina kahdeksaan osaan ja pyörittele osista pyöreitä pullia. Aseta pullat pellille ja painele ne kiekkomaisiksi. Anna kohota 15 min.


Jauhota lasin pohja ja painele sillä pullien keskelle kolot hilloa varten. Voitele pullien reunat kananmunalla, lisää koloihin hillo ja ripottele reunoille raesokeria.

Paista pullat uunissa 225 °C:ssa 12-15 minuuttia.

2 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä reseptistä!

    VastaaPoista
  2. Olepas hyvä! Kiva kuulla, että olet sopivan reseptin blogistani löytänyt. :)

    VastaaPoista