sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Täytekakun taikaa

Ensimmäiseksi blogissani julkaistavaksi reseptiksi valitsin erään luottoresepteistäni. Tämä täytekakku toimii joka tilanteessa, ja ohje on varma takaamaan makoisan täytekakkunautinnon.

Lisäksi ohje on gluteeniton, ja siten kakku sopii myös keliaakikoille. Gluteenittomat jauhot ja perunajauhot sekä runsas kananmunien määrä takaavat myös ihanan ilmavan taikinan. Siksi teen täytekakun aina tällä ohjeella huolimatta siitä, onko syöjinä keliaakikoita vai ei.

Tällä ohjeella saa yhden suuren kakun (kakkuvuoka, halkaisija 22 cm, korkeus 6 cm).


Täytekakku

Pohja:
5 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl gluteenittomia jauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

voita ja (gluteenittomia) korppujauhoja kakkuvuokaan

Täyte:
1,5 dl laimeaa mehua
300 g mansikkahilloa
3 banaania
4 dl kermavaahtoa
maitosuklaata


Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahtoon niin, ettei vaahto lässähdä.

Voitele vuoka ja vuoraa se korppujauhoilla.
Paista uunissa 175 °C:ssa 30-40 minuuttia.

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta jokainen kerros ja lisää samalla hillo sekä pilkotut banaanit. Anna kakun olla jääkaapissa yön yli.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vaahtoon 4 tl sokeria sekä 4 tl vaniljasokeria. Päällystä kakku kermavaahdolla ja raasta päälle maitosuklaata.

2 kommenttia: